Katainen nimeää uuden hallituksen kolme pääteemaa

Hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok.) mukaan hallitusneuvotteluissa on kolme keskeistä teemaa. Ne ovat köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisy, julkisen talouden vakauttaminen sekä talouskasvu ja kilpailukyvyn vahvistaminen. Samat teemat toistuvat tulevan hallituksen työssä.

Nämä ovat Kataisen mukaan suurimmat haasteet Suomen tulevaisuuden kannalta.

Katainen ei vielä osaa tai halua arvioida, miten lähellä puolueet asioissa ovat. Työryhmät etenevät hänen mukaansa vaihtelevalla tahdilla: osa kirjoittaa jo tavoitteistoa, ja osa vielä kuulee asiantuntijoita.

Hallitusneuvotteluiden päättymisajankohtaa Katainen ei halunnut arvioida äsken päättyneessä tiedotustilaisuudessaan.

Hallitusneuvottelut jatkuvat Säätytalossa nyt neljättä päivää.

(MTV3 - STT)

Katso Matti Maunun juttu (Seitsemän uutiset 23.5.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.