Katainen: Pakkoruotsi pysyy

Pakkoruotsin poistamisesta yllättäen hyväksytty aloite on sekoittanut kokoomuksen puoluekokouskuviot kokouksen päätöspäivänä.

Puoluekokous hyväksyi täpärästi äänin 284-281 aloitteen, jonka mukaan toisen kotimaisen kielen pakollisuus peruskouluissa ja toisella asteella pitää poistaa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kieltäytyi kuitenkin viemästä eteenpäin puoluekokouksen tekemää päätöstä.

Katainen tulkitsi puoluejohdon tiedotustilaisuudessa, että puoluekokous teki ruotsin kielen asemasta ristiriitaisia päätöksiä.

- Se tarkoittaa, että meillä ei ole puoluekokouksen asettamaa pakkoa muuttaa olotilaa, emmekä aio sitä mihinkään muuttaa.

Katainen viittasi muun muassa ruotsin kielen perustuslaillisen aseman purkamisesta tehtyyn aloitteeseen, josta äänestettäessä puoluehallituksen torjuva kanta voitti äänin 349-214.

Hyväksytyksi tullut Riihimäen Kansallisten Kokoomusnuorten aloite velvoittaa kokoomuksen puoluehallituksen, ministeriryhmän ja eduskuntaryhmän toimimaan niin, että kaksi pakollista kieltä voisi itse valita, ja toisen kotimaisen pakollisuus poistetaan.

Katainen aiheutti tiedotustilaisuudessa hämmennystä tulkitsemalla niin, että kyse on vain valinnaisuuden lisäämisestä, ei pakkoruotsin poistamisesta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.