Katainen: Rahat eivät riitä hyvinvointiyhteiskuntaan

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) varoittaa, että nykymenolla rahat eivät riitä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen. Pääministeri pitää rakenteellisia muutoksia välttämättöminä, koska väestön ikääntyminen kasvattaa menoja ja supistaa tuloja.

– Hyvinvointiyhteiskunnan rakenteellisiin heikkouksiin on löydettävä ratkaisuja riippumatta siitä, onko suhdanne juuri nyt kuuma tai kylmä. Nyt kun suhdanne on kylmä, toimeen on tartuttava sitäkin nopeammin, hän muistuttaa STT:lle ja sitä kautta kaikille esittämässään perinteisessä pääministerin uudenvuodentervehdyksessä.

Koko syksyn ajan Katainen on toistanut samaa sanomaa eri yhteyksissä: tarvitaan rakenteellisia uudistuksia. Hän myöntää, että osa tulevana keväänä tehtävistä ratkaisuista voi tuntua kipeiltä.

– On oikein laittaa tulot ja menot tasapainoon, jotta emme jätä lapsiemme maksettavaksi kohtuutonta velkataakkaa.

Katainen muistuttaa kuitenkin, ettei yksikään virkamies, julkinen palvelu tai tulonsiirto voi korvata perheen ja läheisten huolenpitoa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.