Katainen: Suomi miinakieltoon aikaisintaan 2020

Hallituksen kaavailut nopeutetusta aikataulusta ovat kalliita ja turhanpäiväisiä, sanoo kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen vaatii Suomea noudattamaan selvästi hitaampaa aikataulua kuin mitä hallituksen piirissä on viime aikoina kaavailtu.

Kokoomus katsoo, että Suomen tulee liittyä maamiinat kieltävään Ottawan sopimukseen aikaisintaan vuonna 2020. Tämä voisi tapahtua kuitenkin vasta sen jälkeen kun on olemassa varmuus miina-aseen korvaavasta Suomelle sopivasta uudesta puolustusjärjestelmästä.

Hallituksen piirissä on ollut esillä malli, jossa Suomi liittyisi sopimukseen vuonna 2012 ja miinoista luovuttaisiin 2016.

Katainen perustelee kokoomuksen vaatimusta sillä, että hallituksen kaavailut nopeutetusta aikataulusta ovat "kalliita ja turhanpäiväisiä". Ne voisivat Kataisen mukaan pahimmillaan heikentää Suomen puolustuskykyä ja vääristää puolustusvoimien muita hankintasuunnitelmia, sekä johtaa mittaviin irtisanomisiin ja varuskuntien lakkauttamisiin.

Katainen korostaa, ettei kenellekään voi olla epäselvää se, että syvän rauhan aikana kiven sisällä ja lukkojen takana olevat miinat eivät voi vahingoittaa ketään. Samoin mahdollisen kriisin jälkeen Suomen puolustusvoimat kerää kaikki asettamansa miinat talteen.

Katainen katsoo, että väitettä Suomen kansainvälisen maineen heikentymisestä ei ole voitu mitenkään todentaa tai perustella.

- Suomella on ollut merkittävä ja arvostettu rooli useiden aserajoitussopimusten aikaansaamisessa. Suomi on myös antanut ja antaa tänäkin päivänä laajaa apua miinanraivaukseen eri puolilla maailmaa. Lisäksi Suomessa on toteutettu useita yksipuolisia henkilömiinojen käyttöä rajoittavia toimia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.