Katainen: Työttömyysluvut odotettuja

Uudet työttömyysluvut eivät tulleet yllätyksenä valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle (kok.). Katainen arvioi, että työttömyys kasvaa ensi vuonna yli 10 prosenttiin.

- Tällä hetkellä 93 prosentilla suomalaisista on töitä, mutta uskon, että työttömyys kasvaa edelleen, valtiovarainministeri toteaa.

Katainen povaa työttömyyden kasvun johtuvan pitkälti viennin tyrehtymisestä.

- Kun ulkomaalaiset asiakkaat eivät osta, tällaista se on. Teemme Suomessa niin paljon kuin vain voimme tehdä, vientiin emme kuitenkaan voi vaikuttaa. Kotimarkkinakysyntään voimme toki vaikuttaa ja siihen on jo veroratkaisuilla paljon tehty ja tullaan tekemään edelleen, Katainen lupaa.

Erityisesti rakentamista aiotaan Kataisen mukaan tukea jatkossa.

Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste nousi heinäkuussa vuodentakaisesta selvästi. Työttömyysaste oli heinäkuussa 7,7 prosenttia, mikä on 2,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Katso täältä, miten Katainen kommentoi työttömyyslukuja ja kehitysyhteistyön määrärahoja.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.