Katainen tyytyväinen Tehy-ratkaisuun

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

Valtiovarainministeri muistuttaa, että palkankorotuksista hyötyvät myös kunnat. Katainen sanoo, ettei hallitus voinut puuttua Tehy-kriisiin, koska hallitus ei neuvottele yksittäisten palkansaajajärjestöjen kanssa.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut valtiovarainministeri Jyrki Katainen (Kok.) on tyytyväinen, että Tehyn palkkaneuvotteluissa päästiin sopimukseen.

- Kunnia kuuluu niillle, jotka tulokseen pääsivät, eli Tehylle ja neuvottelijoille.

Hän toteaa korotuksien olevan suurempia kuin kukaan osasi odottaa tällaisella aikataululla. Kokoomukselle oli tärkeää nostaa vaaleissa koulutettujen naisten palkat esiin, ja Katainen on tyytyväinen, että tänä syksynä moni nainen on saanut palkankorotuksen.

Hallitusta on kritisoitu siitä, ettei se puuttunut ns. Tehy-kriisiin

- Hallitus ei voi neuvotella yksittäisten palkansaajajärjestöjen kanssa palkoista. Hallitus tulee kuntatalouteen mukaan valtionosuusneuvotteluiden kautta ensi vuodesta eteenpäin poikkeuksellisella tavalla.

- Normaalin valtionosuuden lisäksi maksamme täydet indeksikorotukset (kustannusten noususta johtuvat kompensaatiot) ja sitten vielä erillinen palkkatasa-arvoa edistävä 150 miljoonaa euroa. Myös kuntien verot tulevat kasvamaan verotulojen myötä 1,1-1,2 miljardia euroa ensi vuonna. Kunnat tulevat myös saamaan valtiolta noin 755 miljoonaa lisää.

Katainen muistuttaa, että valtiolla ja kunnilla on samat veronmaksajat, joten tervettä tuottavuutta terveydenhoitoon tarvitaan.

Kataisen mukaan asiakasmaksuista saatavia tuloja, jotka tulevat suoraan terveydenhuollon ja sosiaalihuollon piiristä, ei voida suoraan siirtää kunnille.

- Hallitus teki budjettikehyksen jossa se päätti, että haluamme nostaa opintotukea, laskea eläkkeensaajien verotusta, nostaa pienimpiä sosiaalietuuksia. Meidän täytyy jostakin se raha ottaa.

Ylijäämä on ylimääräistä tuloa, joilla hallitus hoitaa tilapäisiä menoja, kuten valtion velan lyhennyksiä.

- Maksamme ensi vuonna valtion velkaa pois 2 miljardia euroa, tällä säästyy korkomenoissa 100 miljoonaa euroa suomalaisten rahoja, jota voimme käyttää sitten palveluiden kehittämiseen.

Lue myös jutut:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.