Katainen Ylellä: Pakkoliitoksista ei ole riitaa

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kiistää, että kuntien sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus olisi hallituksessa jumissa pakkoliitoksiin liittyvän kiistan vuoksi.

Kataisen mukaan siitä, että pakkoliitoksia ei käytetä, on hallituksessa harvinaisen suuri yksimielisyys. Hän toisti Radio Suomessa Pääministerin haastattelutunnilla, että pakkoliitokset voivat tulla kyseeseen vain tilanteissa, joissa kunta ei pysty enää järjestämään lakisääteisiä palveluja.

SDP on kaivannut selkeyttä pakkoliitosmahdollisuuksiin ja palvelujen yksityistämistä koskeviin muotoiluihin.

– Hallitus päätti kesäkuussa, ettei se lisää hallituksen toimivaltaa. Ja nyt siellä kuitenkin tällainen lisäys on. Me ollaan sitouduttu siihen, että kunnat tekee nämä mahdolliset liitospäätökset. Ja siinä mielessä tämä asia on ongelmallinen. Toivotaan, että tämä asia saadaan siihen muotoon, mitä kesäkuussa sovittiin, SDP:n Maarit Feldt-Ranta kommentoi MTV3 Uutisille.

Katainen sanoi, ettei hänelle ole selvinnyt, millaisen pakon sosiaalidemokraatit asiassa näkevät. Hän sanoi, ettei lähde arvioimaan toisten motiiveja.

Kataisen mukaan hallituksella on yhteinen käsitys myös palvelujen tuottamistavasta.

– Me sanomme vahvasti kyllä sille, että kunta järjestää palvelut jatkossakin. Joko omana työnä tai hankkii ne muualta niin kuin tänä päivänäkin.

Kunnan pitää pääministerin mukaan olla niin vahva, että se pystyy myös omaan palvelutuotantoon eikä ole yksityisen monopolin varassa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.