Kataisen elämäntyyli ihmetyttää Espanjassa

Pääministeri Jyrki Kataisen arkinen elämäntyyli on herättänyt ihmetystä espanjalaisessa mediassa, kertoo Espanjassa ilmestyvä Uusi Fuengirola -lehti.

Katainen saapui tämänviikkoiselle Madridin-vierailulle reittilennolla ja vieläpä turistiluokassa.

– Tällainen huippupoliitikon kansanomaisuus on positiivisella tavalla kummastuttanut, sanoo suurlähettiläs Markku Keinänen Uusi Fuengirola -lehdessä.

Keinäsen mukaan mediaa on kiinnostanut myös se, että pääministerin lapset käyvät aivan tavallista koulua. Lisäksi Katainen hakee lapsiaan koulusta itse.

– Luulen, että tuo kiinnostus kertoo aika paljon siitä, että meillä Pohjoismaissa toimitaan politiikassa eri tavalla kuin täällä, Keinänen arvioi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.