Kataista kaipaillaan selvittelemään Tiura-sotkua

Kokoomuksen puheenjohtajaa Jyrki Kataista kaipaillaan jo ainakin SDP:n riveissä selvittelemään kansanedustaja Marja Tiuran (kok.) loikkauspuheista syntynyttä sotkua.

SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen (kuvassa) kyselee Kataisen perään ja vaatii, että kokoomuksen puheenjohtaja astuisi esiin ja selvittäisi välittömästi Tiuraan liittyvän, julkisuudessa viime aikoina kiivaana velloneen kohun.

Viitanen haluaa muistuttaa, että ei ole kuin reilu kaksi viikkoa siitä, kun Katainen julisti rehellisyyden olevan kokoomuksen tavaramerkki.

- Nyt miestä ei ole nähty mailla ei halmeilla ja puheiden kultaus alkaa osoittautua ohuen ohueksi pääsiäismunien käärepaperiksi. Missä Katainen luuraa, kun rehellisyyttä ja totuuden selvittäjää tarvittaisiin paikalle?, Viitanen peräänkuuluttaa tiedotteessaan.

Viitasen mukaan esillä oleva kohu häiritsee vakavaa työtä eduskunnassa ja tahrii rehellistä poliittista toimintaa.

- Nyt nähty osto- ja myyntiliike ei tahraa pelkästään kokoomuksen mainetta ja toimintaa, vaan on kiusallista koko Suomen maineelle ja hallitukselle. On suorastaan kestämätön tilanne, että kokoomus ei pian selvitä tätä asiaa juurimultia myöten. Eikö viimeistään nyt olisi aika kertoa lopullinen totuus siitä, mitä porvarihallituksen neuvotteluissa on sovittu ja tapahtunut, kysyy Viitanen.

Kokoomusedustaja Marja Tiura väitti viimeisimmässä Apu-lehdessä keskustan houkutelleen häntä loikkaamaan viime hallitusneuvottelujen aikaan kokoomuksesta keskustaan. Keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen mukaan Tiura itse oli loikkausaikomusten takana. Juttuun sotkeutui myös liikemies Arto Merisalo, joka väittää hallussaan olevan nauhoitettuja puhelinkeskusteluja Tiuran kanssa. Nauhoitteiden sisältöä ei ole toistaiseksi tuotu julkisuuteen.

Katso Pauli Poutasen juttu

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.