Katolta pudonnut jää surmasi nyt Tampereella

Tampereella katolta pudonneen jäälohkareen alle jäänyt nainen on kuollut. Noin 60-vuotias nainen jäi eilen Hämeenpuisto 18:n kohdalla jäälohkareen alle ja kuoli saamiinsa vammoihin tänään iltapäivällä.

Poliisi tutkii asiaa epäiltynä kuolemantuottamuksena. Rikoskomisario Pasi Nieminen kertoi, että tällaisissa tapauksissa vastuu on yleensä kiinteistön omistajalla.

Kyseisen talon vieressä oli onnettomuushetkellä kaksi puomia, ja alue oli eristetty siimalla. Nainen liikkui eristetyn alueen ulkopuolella, mutta joutui silti pudonneen jään ruhjomaksi. Jää putosi yli 20 metrin korkeudelta.

– Onnettomuuspaikka on aivan Metso-kirjaston vieressä. Alueella liikkuu paljon ihmisiä ja jalankulkijoita, rikoskomisario Nieminen sanoo.

Uhri oli kotoisin Tampereelta.

Viime kuussa hieman yli 50-vuotias nainen kuoli Helsingin Töölössä jäätyään katolta pudonneen lumen ja jään alle.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.