Katupöly kiusaa silmiä ja nenää - näin suojaudut

Katupöly on jokakeväinen riesa, joka tietää astmaatikolle pahimmassa tapauksessa jopa sairaalakäyntiä. Myös terveiden henkilöiden hengitysteitä ja silmiä pöly voi rasittaa.

- Erityisen herkkiä katupölylle ovat allergikot, astmaatikot, pikkulapset, vanhukset ja henkilöt, joilla on joku perussairaus. Perusterveilläkin katupöly voi tuntua silmien karheutena, aivasteluna ja yskittämisenä, kertoo sisäilma-asiantuntija Tuula Syrjänen Allergia- ja Astmaliitosta.

Varmin tapa suojautua katupölyltä on pysytellä sisätiloissa, mutta harva voi tai malttaa näin tehdä. Ulkona liikkuessa altistumista voi vähentää välttämällä eniten liikennöityjä alueita ja ruuhka-aikoja. Myös hengityssuojaimen käyttöä voi kokeilla.

- Emme suosittele suojaimia, mutta muistutamme, että ne ovat yksi vaihtoehto. Astmaatikkojen, joille hengittäminen voi muutenkin olla raskasta, kannattaa keskustella hengityssuojaimen käytöstä lääkärin kanssa, Syrjänen sanoo.

Syrjänen kehottaa valitsemaan suojaimen, jossa on uloshengitysventtiili. Se voi hieman helpottaa hengittämistä. Sopivimpia ovat suojaimet, joiden suojausluokka on P2 tai P3. Hengityssuojaimia myydään apteekeissa, rakennustarvikeliikkeissä ja isoimmissa päivittäistavarakaupoissa.

Lääkitys ja ilmanvaihto kuntoon

Pahin katupölykausi osuu päällekkäin siitepölyajan kanssa. Sisäilma-asiantuntija Tuula Syrjäsen mukaan allergikon ja astmaatikon kannattaakin aina varmistaa, että kevätkauden lääkitys on kunnossa.

- Myös nenäkannulla voi välillä puhdistaa pölyä pois nenän limakalvoilta. Pölyisen päivän jälkeen tämä on hyvä konsti kenelle tahansa.

Varsinkin vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella sijaitsevaa kotia on hyvä suojata katupölyltä.

- Kannattaa varmistaa, että ilmanvaihtojärjestelmän suodattimet ovat kunnossa. Lisäksi tuuletusikkunoihin on saatavana suodatinkangasta, joka estää pölyn tulemista sisälle, Syrjänen kertoo.

Allergia- ja Astmaliitto kehottaa taloyhtiöitä ja kaupunkeja puhdistamaan nopeasti pihat ja katuosuudet hiekasta. Puhdistus kannattaa tehdä kosteana.

- Kastellaan piha letkulla ja poistetaan hiekka harjalla, Syrjänen neuvoo taloyhtiöitä.

Lehtipuhallin ei sovi hiekan poistamiseen, ja useissa kunnissa sen käyttö onkin erikseen kiellettyä. Syrjänen myös muistuttaa, että kaupunkien keskustoissa asuvien kannattaa noudattaa autojen siirtokehotuksia ja siirtää autot pois puhdistustyön tieltä

Reaaliaikaista tietoa oman alueen ilmanlaadusta saa internetistä Ilmanlaatuportaalista.

Lue myös:

Vastaa nettikysymykseen:

Katso Pauli Poutasen raportti

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.