Kaupan keskusvarastojen työntekijät uhkaavat lakolla

Kolmen suuren päivittäistavaratukkukaupan varastohenkilöstö aikoo keskeyttää työt lähes kolmen päivän ajaksi vastustaakseen yhtiöiden suunnitelmia muuttaa palkkausjärjestelmää. Keskon, Tukon ja Inexin henkilöstö aikoo poistua työpaikoiltaan Etelä-Suomen suurissa keskusvarastoissa tänään puoliltapäivin.

Ruoka-Keskon logistiikan pääluottamusmiehen Petri Järvisen mukaan taustalla on pitkäksi venynyt sopimuskiista suoritepalkkioista.

Palvelualojen ammattiliitto haluaisi varastotyöntekijöiden sopimukseen erillisen merkinnän suoritepalkkioiden maksamisesta. Tähän asti palkkioita on maksettu palkan päälle ylimääräisenä lisänä.

Osapuolet jatkavat neuvotteluja vielä illan aikana. Mikäli sopua ei synny ennen iltakymmentä, lakko alkaa huomenna kello 12. Työntekijöiden on määrä palata töihin vuorojen mukaan lauantaina kello 24 alkaen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.