Kaupan myynti nousuun istumalla? Järjestöt toivovat lisää levähdyspenkkejä ikääntyneille

Vanhustyön keskusliitto ja joukko muita järjestöjä vetoaa päivittäistavarakauppaan, että kauppojen ulko-ovien läheisyyteen hankittaisiin nykyistä enemmän levähdyspenkkejä ikääntyneille asiakkaille.  

Järjestöjen mukaan penkkejä tarvitaan ennen muuta liukkailla talvisäillä, sillä iäkkäämpi tai huonokuntoinen ihminen ei saa liukuesteitä kengistä pois tai takaisin jalkaan, mikäli ei pääse istumaan. Istuimia tarvitaan myös silloin, kun odotetaan kyytiä, kaveria tai muuten vain on tarve hengähtää.

Järjestöt muistuttavat, että penkkien lisääminen kauppoihin on helppo ja halpa keino edistää iäkkäiden arkiliikuntaa ja itsenäistä asiointia.

– Varmuus siitä, että pääsee levähtämään kauppareissulla, rohkaisee liikkeelle. Säännöllinen kävely kauppaan tukee iäkkään liikkumiskyvyn säilymistä ja osallisuutta, järjestöt kirjoittavat tiedotteessaan.

Vanhustyön keskusliiton lisäksi lisää levähdyspenkkejä toivovat Liikenneturva, Ikäinstituutti, Invalidiliitto ja Helsingin liikenneturvallisuusyhdistys.

Järjestöt muistuttavat, että Suomessa 65 vuotta täyttäneitä on jo viidennes väestöstä ja määrä kasvaa. Vanhuuseläkkeellä olevat henkilöt ovat kuluttajina ja kaupan asiakkaina kasvava ryhmä ja heidän tulee päästä kauppaan esteettä läpi vuoden.

Isoissa kauppakeskuksissa penkkeihin voisi järjestöjen mielestä lisäksi tehdä merkinnän ”seniorien levähdyspysäkki”, jotta penkeistä ei muodostuisi markettien aulassa aikaansa viettävien kokoontumispaikkaa.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.