Kaupungistuminen synnyttää uudenlaisia työpaikkoja

Kaupungistuminen synnyttää koko ajan uudenlaisia työpaikkoja. Kun niin yritykset kuin yksittäiset ihmisetkin haluavat viestittää omasta yksilöllisyydestään, syntyy pieniä luovien alojen toimistoja. Viestintä laajenee koko ajan ja kuvantekijöitä tarvitaan myös entistä enemmän.

Helsinki

Alussa mä ajattelin , että mä olisin hakenut niinkuin vapaaksi taiteijaksi mutta sitten kotona olis semmonen asenne, että pitää osata elättää itsensä, muistelee graafinen suunnittelija Noora Fleming.
Profounders on nuorten taiteilijoiden toimisto, joka räätälöi yrityksille kulttuurista ja taiteesta lähteviä ohjelmia ja brandeja. Kun yritykset yhä enemmän haluavat erottua ja luoda omaa ilmettä, on viestintä ja etenkin kuva tullut tärkeäksi.

-Ihmisiä kohtaan asetetut vaatimukset ovat kasvaneet ja rytmi hektistynyt. Tämmönen silmän ja näön kriittisyys alkaa olla olemassa oleva asia, sanoo Profoudersin IA Adlercreutz.

Visuaalisyys kasvaa koko ajan ja vaikuttaa valintoihin. Mukaan tulee yhä taiteellisempaa ilmaisua joka tarvitsee lisää tekijöitä. Taideteollisen Korkeakoulun graafiselle osastolle haki näytteidensä kanssa keväällä 500 hakijaa, joista viisitoista hyväksyttiin opiskelemaan.

-Meillä on se etu tai ongelma , että ongelma tietenkin, että kaikki jotka valmistuvat työllistyvat ja kaikki ne jotka eivät valmistu myös työllistyvät, toteaa professori Tapio Vapaasalo Taideteollisesta Korkeakoulusta.

Visuaalisuus on nyt muotia opiskelussa. Mediakoulutusta sanotaan olevan jo liikaa. Parhaimmat tekijät kuitenkin revitään käsistä. Usein he muodostavat pajojaan, joissa erilainen osaaminen kohtaa.

-Tulkitsemme sitä, mitä todella tapahtuu tässä maailmassa kertomusten ja mielikuvien tasolla. Silloin siellä yhdistyy hyvin usein juuri teatterinominaisuudet , muotoilun ominaisuudet kaupalliset ominaisuudet ja uuden teknologian ominaisuudet, professori Vapaasalo sanoo.

Luovan työn alat ovat kovassa nousussa. Yhä kaupungistuvaan maailmaan syntyy nuorten taiteilijoiden verkostoja. Ne ovat myös uusi elämäntapa.

- Mä haluan tehdä maailmaa paremman näköiseksi kauniimman näköiseksi, opiskelija Antti Uotila Taideteollisesta Korkeakoulusta sanoo.

Tasavertaisuus ja individualismi on ehkä jotenkin ajan henki.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.