Kaupunkien terveysmenot kasvussa

Keskimäärin terveydenhuolto maksoi heiman yli 1600 euroa asukasta kohden. Kustannukset olivat pääkaupunkiseudun kunnissa edelleen korkeimmat.

Terveydenhuollon kustannukset kasvoivat suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa viime vuonna jopa paria edellistä vuotta rivakammin. Kustannusten erot Kuntaliiton vertailussa mukana olleiden kaupunkien välillä sen sijaan pienenivät.

Keskimäärin terveydenhuolto maksoi 1627 euroa asukasta kohti. Pääkaupunkiseudun kunnissa nämä kustannukset olivat edelleen korkeimmat. Kustannukset olivat kaikkein korkeimmat Helsingissä ja pienimmät Porissa.

Hoitotakuu lisäsi palvelujen tarjontaa ja kasvatti myös kustannuksia. Sen sijaan väestön ikääntymisen tiliin kasvua ei voi juurikaan pistää, sillä vanhusten ikäryhmässä kustannukset nousivat asukasta kohden jopa kokonaiskustannuksia hieman hitaammin. Vain noin puolitoista prosenttia vuosittaisesta lisäyksestä selittyy ikääntymisen aiheuttamasta palvelutarpeen kasvusta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.