Kaustisen palon syynä ehkä kytemään jäänyt kynttilä

Talossa oli ollut pieni tulipalo jo noin tuntia aiemmin. Talon väki luuli sammuttaneensa sen.

Kaustisella eilen kaksi ihmishenkeä vaatineen tulipalon arvellaan saaneen alkunsa kytemään jääneestä kynttiläpalosta. Talon väki luuli sammuttaneensa palon, mutta tuli riistäytyikin varhain aamulla uudelleen valloilleen.

Poliisin mukaan talon keittiössä oli ollut pieni palon alku aiemmin samana aamuna kello 5.30 aikaan. Palon alku oli lattialla lähellä keittiön pöytää, jossa oli poltettu kynttilää.

Pikku palo saatiin sammumaan naapurin avustuksella, mutta runsas tunti myöhemmin pelastuslaitos hälytettiin samaan kohteeseen. Palokunnan tultua paikalle talo oli ilmiliekeissä.

Pelastuslaituksen savusukeltajat löysivät raunioista keski-ikäisen miehen ja naisen ruumiit. Molemmat uhrit on saatu tunnistetuksi, eikä tapahtumaan liity rikosta.

Lue 13.12.2007.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.