Kaverikoirat entistä suosituimpia

Kennelliiton organisoima kaverikoiratoiminta lisää jatkuvasti suosiotaan. Kaverikoiratoiminnalla pyritään koiran avulla tuomaan iloa ja elämyksiä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta oman koiran pitoon. Yhä useampi koiranomistaja tahtoo toimintaan mukaan ja tietoisuus toiminnasta on lisääntynyt.

Toiminta perustuu täysin vapaaehtoisuuteen. Vierailut eivät maksa mitään, eikä toiminnasta makseta palkkiota. Kennelliiton arvion mukaan Suomessa on tällä haavaa noin 500 sataa koulutettua koirakkoa.

Kaverikoiratoiminta lähtee aina koiran omasta tahdosta ja sen luonteesta. Vierailujen pitää olla koiralle mielekkäitä, eikä se saa rasittua siitä liikaa.

Ennen kaverikoiraksi "virallistamista" koirat testaan ja koulutetaan. Koulutuksen jälkeen koiran kanssa on tehtävä kuusi vierailua, jonka jälkeen koira saa virallisen kaverikoiran arvon. Koulutetun kaverikoiran tunnistaa oranssista huivista, joka on palkinto ja merkki sopivasta luonteesta.

Koiravierailut tehdään usein isommalla porukalla. Yhteen paikkaan menee kerralla neljästä viiteen koiraa, joten hellittäviä riittää monelle. Koiralta tämä vaatii ihmisrakkauden lisäksi sitä, että se tulee toimeen muiden koirien kanssa.

Yhdelle koiralle tunnin kyläily kerran kuussa on riittävästi. Kaverikoirien tyypillinen vierailukohde on koulu, päiväkoti tai palvelulaitos. Yksityiskodeissa kaverikoirat vierailevat hyvästä syystä.

Eläimen hyvää tekevät vaikutukset on todettu monissa eri tutkimuksissa. Hyvän mielen lisäksi eläimen läsnäolo vähentää stressiä ja alentaa verenpainetta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.