Kebabravintolat saavat myydä ruokaa aamuviiteen saakka

Kebabpizzeriat saavat myydä ruokaa aamuviiteen saakka, mutta kello kahden jälkeen asiakkaat eivät saa jäädä syömään ravintolan tiloihin.

Näin linjaa sisäministeriön poliisiosasto kirjeessään, jonka se viime viikolla lähetti Suomen kaikille poliisilaitoksille. Asiasta kertoi Salon Seudun Sanomat.

Lehden mukaan Salon poliisi kielsi joulukuussa paikallisia kebabravintoloita myymästä ruokaa kioskiluukusta kello kahden jälkeen yöllä. Poliisin näkemys oli tuolloin, että ravintola ei voi muuttua grillikioskiksi. Poliisi on katsonut ruokapaikkojen yöaukiolon lisäävän järjestyshäiriöitä kaupungilla.

Sisäministeriön uuden ohjeistuksen mukaan alle sadan neliön kokoinen ravintola voi myydä ruokaa aamuviiteen saakka, mutta kello kahden jälkeen vain muualla syötäväksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.