Kehitysmaan oma tuotanto voi kärsiä vaateavusta

Vanhojen vaatteiden lähettäminen köyhiin maihin voitelee helposti maailmankansalaisen omaatuntoa. Vaateavulla on kuitenkin myös nurja puolensa, tietävät köyhien maiden kehitystä seuranneet asiantuntijat.

Ulkoministeriön kansalaisjärjestöyksikön päällikön Leo Olasvirran mukaan vaateapu voi pahimmassa tapauksessa syrjäyttää paikallisen tuotannon ja viedä toimeentulon vaatealan työntekijöiltä.

Monet kehitysmaat ovat hänen mukaansa huomanneet ongelman ja yrittävät saada tuontia aisoihin tullien avulla.

- Olen asunut Afrikassa 12 vuotta ja nähnyt touhua. Vaateapu on ongelmallista, koska avulle on tarvetta, mutta sitä ei aina osata kohdentaa oikein, Olasvirta moittii.

Hän ei vie käytettyjä vaatteita kehitysmaille suunnattuihin keräyspisteisiin. Kehitysmaiden yrittäjille aiheutuvien ongelmien lisäksi Olasvirtaa harmittaa vaatteiden kuljetuksen kallis hinta.

UFF ei niele arvostelua

Vaateavussa on kuitenkin myös paljon hyviä puolia, eikä Olasvirta halua teilata sitä kokonaan.

Apu voi helpottaa äärimmäisen köyhien ihmisten ahdinkoa, minkä lisäksi lahjoitetuilla vaatteilla voidaan tukea paikallista pienyritystoimintaa.

Suomalaisista kehitysyhteistyöjärjestöistä erityisesti UFF vie vaatteita köyhiin maihin. Suomalaiset järjestöt toimivat ulkoministeriön Olasvirran arvion mukaan huomattavasti vastuullisemmin kuin osa kansainvälisistä järjestöistä.

UFF:n kehitysyhteistyön suunnittelija Elena Taubert torjuukin kritiikin vaateavun haitoista.

- Vaateapua saavat maat ovat usein kokeneet sisällissodan, minkä takia paikallinen teollisuus on romahtanut. Lisäksi uudet tuontivaatteet ovat liian kalliita, ja UFF:n mielestä ihmisarvoon kuuluu vaatetus köyhälläkin, Taubert muistutti.

Kehitysmaiden oman tuotannon esteitä on hänen mukaansa muitakin. Esimerkiksi tiet voivat olla huonossa kunnossa, eikä sähköä välttämättä ole. Myös osaavaa henkilökuntaa tai rahoitusta voi olla vaikea löytää.

UFF:n vuosittain saamasta kahdeksan miljoonan kilon vaatelahjoitusmäärästä vajaa yhdeksän prosenttia lahjoitetaan suoraan Mosambikiin ja Malawiin.

UFF:n paikalliset kumppanijärjestöt myyvät tuotteista valtaosan markkinahintaan ja käyttävät tienatun rahan kehityshankkeisiin. Lisäksi pieni osa vaatteista lahjoitetaan suoraan kaikkein köyhimmille.

Vaatteet rahaksi lähtömaassa

Lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida Internationalin periaatteena on, että lahjoitetut vaatteet muutetaan rahaksi jo kotimaassa. Tämän jälkeen rahat sijoitetaan kehityshankkeisiin.

Fidan kehitysyhteistyöjohtajan Eero Horstian mukaan järjestö pyrkii auttamaan siten, ettei apua saavan maan oma tuotanto häiriinny.

- Vaatteiden vienti kehitysmaihin katastrofitilanteissa on paikallaan. Muissa tapauksissa kestävää kehitystä edistää ehdottomasti paremmin se, että tuemme paikallista tuotantoa, Horstia kommentoi.

Hän uskoo, että vaatteiden vienti köyhiin maihin voi pahimmillaan johtaa prostituution lisääntymiseen. Vaateteollisuuden työpaikkojen väheneminen kun pakottaa ahdinkoon ajautuneet ihmiset hakemaan elantonsa muulla tavoin.

Fida vie köyhiin maihin vaateapua vain silloin, kun on tapahtunut vakava katastrofi. Muutama vuosi sitten vaatteita lähetettiin muun muassa kuivuuden koettelemaan Nigeriin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.