Kehno kesä pilasi lintujen pesimäpuuhat

Lintujen pesintä on onnistunut heikosti sateisen ja viileän sään vuoksi. BirdLife Suomen mukaan pesintä on sujunut kehnoimmin Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Erityisen huonosti pesintä on sujunut Lapissa, jossa etenkin suolinnut ovat kärsineet kylmästä ja sateisesta kesästä. Lisäksi Sallassa Värriön tutkimusaseman alueella 90 prosenttia kirjosiepon poikasista kuoli pesäpönttöihinsä.

Rannikolla pesintä on sujunut paremmin. Esimerkiksi Suomenlahdella ja Saaristomerellä haahkalla ja tiiroilla on ollut erittäin hyvä poikaskesä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.