Kelan etuuksien seurantaan vaaditaan parannuksia

Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan Kelan sosiaaliturvaetuuksien seurantaa on parannettava. Ministeriöt ohjaavat Kelan kautta jaettavia etuuksia säännösten mukaisesti. Kuitenkaan esimerkiksi etuusjärjestelmien aiheuttamia kustannuksia ei ole juurikaan seurattu eikä niille ole asetettu tavoitteita.

Tarkastusvirasto selvitti, miten sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö ja ympäristöministeriö ohjaavat, seuraavat ja kehittävät työttömyysturvan, opintotuen ja asumistuen toimeenpanoa Kelassa. Kaikissa ministeriöissä oli suhteellisen hyvä käsitys mm. etuuksien ratkaisuajoista, mutta systemaattista seurantaa ei ole ollut missään.

Ministeriöt eivät ole myöskään olleet mukana, kun Kela on asettanut etuushakemusten käsittelyajoille tavoitteita.

Ministeriöillä oli myös hyvin vaihtelevat käytännöt siitä, miten seurataan etuuksien takaisinperintää, kanteluita ja asiakastyytyväisyyskyselyjen tuloksia. Tarkastusviraston mielestä kaikki ministeriöt voisivat parantaa näiden tietojen kokoamista.

Tarkastusvirasto arvelee, että sen havaitsemat puutteet johtuvat Kelan itsenäisestä asemasta. Kelan valvonnasta ja ohjauksesta vastaavat sen omat toimielimet ja eduskunnan valitsemat Kelan valtuutetut. Tarkastusvirasto kehottaakin ministeriöitä pohtimaan, miten Kelan itsenäisyys ja ministeriön toimialavastuu saataisiin parhaalla mahdollisella tavalla yhdistettyä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.