Kellokosken sairaalan henkilöstö marssii ulos - syynä lakkautusuhka

Tuusulan Kellokosken sairaalan henkilökunta järjestää tänään ulosmarssin, jolla vastustetaan sairaalan toiminnan lopettamista.

Ulosmarssiin osallistuvat kahden ammattiliiton eli Tehyn ja JHL:n jäsenet. Työntekijät ovat poissa töistä kello 14-15.

Ulosmarssilla henkilöstö haluaa kiinnittää huomiota Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johdon suunnitelmiin lakkauttaa Kellokosken psykiatrinen sairaala sekä siirtää sen toiminnot Helsinkiin viimeistään vuoden 2019 aikana.

Henkilökunnan mukaan ulosmarssi toteutetaan potilaiden hoitoa tai turvallisuutta vaarantamatta. Osastoille jää minimimiehitys.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.