Kemianliiton neuvottelut keskeytyivät

Neuvotteluja jatketaan huomenna puoliltapäivin. Kemianliitto on vaatinut yhteensä kahdeksan prosentin palkankorotusta. Mikäli kemian ala pääsee neuvotteluissaan tulokseen, siitä tulee koko neuvottelukierroksen päänavaaja.

Kemianliitto ja työnantajajärjestö Kemianteollisuus keskeyttivät neuvottelunsa hieman iltakymmenen jälkeen. Neuvotteluja jatketaan huomenna kello 12. Liitot pyrkivät pääsemään sopimukseen iltapäivän aikana.

Työntekijäpuoli haluaisi kaksivuotisen- ja työnantajat puoli vuotta pidemman sopimuksen. Kemianliitto on vaatinut yhteensä kahdeksan prosentin palkankorotusta.

Tavoitteena on saada aikaan neuvottelutulos, jota voitaisiin hyväksyä ennen perjantaina kokoontuvaa Kemianliiton valtuustoa. Jos myös Kemianteollisuus ry hyväksyy ratkaisun, kemiasta tulee neuvottelukierroksen päänavaaja. Muiden alojen uskotaan pysyvän lähellä sen palkankorotuslinjaa. (MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.