Kemijärven laaja metsäpalo rajattu joka puolelta

Tuli ehti tuhota arviolta noin 70 hehtaaria metsää Kemijärven eteläosassa Juujärven ja Luusuan välisessä maastossa.

Kemijärven metsäpalon eteneminen on saatu lähes kokonaan pysähtymään. Pelastuslaitoksen suurimpana ongelmana oli tuuli, joka puski paloa länteen päin. Tuulen suunta kääntyi päivän aikana, sillä vielä aamupäivällä kriittinen kohta oli paloalueen pohjoiskärjessä.

-Tuulen kääntyminen teettää vähän yllätyksiä, mutta tilanne on meillä ihan hallinnassa, pelastuspäällikkö Pasi Ryynänen kertoi.

Länsisuunnassa ei ole asutusta, mutta kasvava taimikko on ollut vaarassa palaa.

Aiempina päivinä sammutustöissä auttaneet helikopterit olivat aamupäivällä huollossa, mutta iltapäivällä sekä pelastuskopteri Aslak että rajavartioston kopteri saatiin paikalle.

Tuli on ehtinyt tuhota arviolta noin 70 hehtaaria metsää Kemijärven eteläosassa Juujärven ja Luusuan välisessä maastossa.

Paloalueella on eilisestä lähtien ahertanut 60 varusmiestä Lapin ilmatorjuntarykmentistä Rovaniemeltä. Varusmiehet vaihdettiin uusiin vuorokauden työrupeaman jälkeen.

Metsäpalon savut heikensivät aamulla näkyvyyttä Autin ja Kemijärven välillä. Raajärventien ja Itärannantien välinen tieosuus oli puoli viidestä aamukahdeksaan suljettuna huonon näkyvyyden vuoksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.