Kenraali Siilasvuo on kuollut

Suomalaisen rauhanturvatoiminnan uranuurtaja kenraali Ensio Siilasvuo on kuollut. Hän kuoli viime yönä Kaunialan sotavammasairaalassa Kauniaisissa 81-vuotiaana.

Ensio Siilasvuo syntyi Helsingissä 1. tammikuuta vuonna 1922. Hän oli tunnettua sotilassukua. Hänen isänsä kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo muistetaan erityisesti Suomussalmen taistelujen sankarina talvisodassa.

Mikään ihme ei siis ollut, että poikakin antautui sotilasuralle. Ensio Siilasvuo tuli ylioppilaaksi vuonna 1939 ja lähti varusmiespalveluksen jälkeen kadettikouluun. Jatkosodassa hän toimi mm. joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä. Vuonna 1945 hän päätyi rykmentin esikuntapäälliköksi. Saman vuonna hänet ylennettiin kapteeniksi.

Siilasvuo tuli tunnetuksi ennen kaikkea mittavista ansioistaan rauhanturvatyössä. Hänellä oli suomalaisista ylivoimaisesti pisin ja monipuolisin ura YK:n rauhanturvatehtävissä. Yhdessä kenraali A. E. Martolan kanssa hän oli rauhanturvatoiminnan uranuurtaja Suomessa.

Siilasvuolla oli selkeä kuva pienten maiden asemasta rauhanturvatyössä. Hän sanoi usein, että suurvalloille rauhanturvatehtävät eivät sovi, sillä niillä on aina joka puolella maailmaa omia etujaan ajettavinaan.

Puolitoista vuosikymmentä YK:n palveluksessa

Siilasvuo aloitti YK:n tehtävissä Vuonna 1957 suomalaiskomppanian päällikkönä Suezilla. Seuraavana vuonna hän oli YK:n tehtävissä Libanonissa. YK:n tehtävät kutsuivat muutaman vuoden kuluttua, ja 1960-luvun puolivälissä Siilasvuo toimi YK:n suomalaispataljoonan komentajana Kyproksella.

Myöhemmin hän nousi yhä korkeampiin asemiin. Hän toimi YK:n Palestiinan aselevon tarkkailijajärjestön Untson apulaisesikunta- ja esikuntapäällikkönä Jerusalemissa, Lähi-idän rauhanturvaorganisaation Unef II:n komentajana ja lopulta Lähi-idän rauhanturvajoukkojen pääkoordinaattorina.

Siilasvuo työskenteli YK:n palveluksessa kaikkiaan lähes 14 vuotta. Hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi 1973. Puolustusvoimien vakinaisesta palveluksesta hän erosi vuonna 1976 ja YK:n palveluksesta kolme vuotta myöhemmin.

Tasavallan presidentti ylensi Siilasvuon reservissä kenraaliksi vuonna 1998. Hän sai valtiotieteen kunniatohtorin arvon Helsingin yliopistosta vuonna 1990.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.