Kerava-Riihimäki-radalle suunnitellaan uusia raiteita

Keravan ja Riihimäen välille suunnitellaan lisäraiteita, jotta pääradalle saadaan lisää junavuoroja. Ratahallintokeskus haluaisi nostaa raideparien määrän neljään, kun nyt niitä on pääosin kaksi ja paikoin kolme.

Helsinki-Riihimäki-rata on Suomen vilkkain, eikä junavuorojen lisääminen onnistu ilman lisäraiteita. Nopeudet pysynevät nykyisellään.

Alustava suunnitelma ja ympäristövaikutuksen arviointi valmistuu kevääksi 2010. Suunnittelun aikana järjestetään yleisötilaisuuksia.

Aikaisintaan uusia raiteita päästään rakentamaan vuonna 2013, jos rahaa rakentamiseen vain liikenee.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.