Keravan riehunnasta murha- ja tapposyyte

Touko-kesäkuun vaihteessa Keravalla tehdystä kahdesta surmasta on tänään luettu syytteet Tuusulan käräjäoikeudessa. 17-vuotias keravalainen sai syytteen mm. murhasta ja taposta ja hänen 15-vuotias tyttöystävänsä avunannosta murhaan.

Keravan surmien oikeudenkäynti Tuusulan käräjäoikeudessa.

17-vuotiaalle pojalle luettiin aamulla raskaat syytteet Tuusulan käräjäoikeudessa. 17-vuotias keravalainen sai syytteen mm. murhasta ja taposta. Hänen 15-vuotias tyttöystävänsä sai syytteen avunannosta murhaan. Syyttäjän mukaan teoissa oli mukana myös 14-vuotias nuori. Häntä ei syytetä, koska alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisesti teoistaan vastuussa.

Kesäkuun alussa Keravalla surmattiin muutaman päivän sisällä kaksi ihmistä. Oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että heidät tapettiin hakkaamalla. Raskaimmat syytteet saanut 17-vuotias pyysi salissa avustajansa välityksellä tekoja anteeksi ja sanoi katuvansa niitä lopun elämäänsä. Nuori ei avustajansa mukaan voinut olla järjissään. Hänen taustallaan on päihteiden ja butaanin sekakäyttöä.

Avoimin ovin

Heti käsittelyn aluksi 17-vuotiaan oikeusavustaja oli vaatinut juttua salaiseksi, koska julkinen käsittely lisäisi niin uhrien kuin vastaajien tuskaa. Keravan ja Tuusulan sosiaalilautakuntien edustajat vaativat juttua niin ikään kokonaan salaiseksi, koska syytteessä on alle 18-vuotiaita.

Sen sijaan syyttäjä Pertti Kemppi vastusti jutun käsittelemistä suljetuin ovin. Kempin mukaan kyse on törkeistä rikoksista, eikä niitä ole syytä salailla. Jukka Kontion johtama käräjäoikeus päätti, että juttu käsitellään avoimin ovin.

Kaksi henkirikosta

Ensimmäinen henkirikos tapahtui lähellä Keravan keskustaa aamuyöstä 3.6. 57-vuotias keravalaismies oli etsimässä ravintolaa jonkin verran päihtyneenä. 17-vuotias ja alle 15-vuotias olivat luvanneet opastaa miehen johonkin baariin, mutta todellisuudessa tarkoituksena oli ryöstää mies, kertoi syyttäjä Kemppi.

57-vuotiasta oli lyöty ja hänet oli kaadettu maahan. Kempin mukaan miestä oli potkittu ainakin 20 kertaa. 17-vuotias oli syytteen mukaan myös polkaissut miestä kaulaan. Vakaviin vammoihin kuolleelta uhrilta oli ryöstetty takki ja lompakko. Rahaa lompakossa oli ollut runsaat 50 markkaa. Sen pojat olivat pelanneet peliautomaattiin.

17-vuotias sai syytteen nuorena henkilönä tehdysta taposta ja ryöstöstä. Salissa hän myönsi hakanneensa ja potkineensa uhria, mutta kiisti, että tarkoituksena oli tappaa.

Toinen henkirikos tapahtui aamulla 5.6. Nyt mukana oli kahden edellisen lisäksi myös yksi tyttö. Uhriksi joutui ns. kesäteatterinmäellä kalastamasta tullut 65-vuotias mies.

Syyttäjä arveli, että tälläkin kertaa tarkoituksena oli ryöstää mies. 65-vuotiaan kanssa oli haastettu riitaa, ja saatukin aikaan tappelu. Nuoret olivat lyöneet ja potkineet tätäkin uhria. Häntä oli lyöty puukarahkoilla, puukolla ja kaksi olutpulloa oli syytteen mukaan rikottu miehen päähän. Kolmas pullollinen olutta oli kaadettu maassa makaavan miehen päälle.

Syyttäjän mukaan uhrin päässä oli ollut 27 haavaa. Henkirikoksen jälkeen miehen päähän oli vedetty muovipussi.

Murhasyyte tuli 17-vuotiaalle pojalle. 17-vuotiaan tyttöystävä sai syytteen avunannosta murhaan, kun hän oli syyttäjän mukaan antanut 17-vuotiaalle puukon. Mieheltä vietiin kalastustarvikkeista.

17-vuotias kiisti murhasyytteen, mutta myönsi pahoinpideellensä uhria. Tyttö kiisti antaneensa puukkoa 17-vuotiaalle. 14-vuotiasta ei syytetä iän takia. Nuoret jäivät kiinni melko pian tämän teon jälkeen.

Kolmas ryöstö

Vähän ennen kalastajan surmaa nuoret olivat pysäyttäneet 75-vuotiaan polkupyörää ajaneen naisen. Naista lyötiin ja potkittiin ja hänetkin yritettiin ryöstää. Naisen polkupyörä oli heitetty hänen päälle.

Syyte tuli törkeän ryöstön yrityksestä. 17-vuotias myönsi ryöstön, mutta kiisti törkeyden. Kaikkiaan syytteitä luettiin kolmisenkymmentä. Syytteitä vähäisimmistä rikoksista sai myös kaksi muuta nuorta.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 29.10.2001)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.