Kerran psykopaatti, aina psykopaatti

Periaatteessa kenestä tahansa voi tulla psykopaatti. Ihmisen persoonallisuus rakentuu vähitellen, ja lopputulema on monesta asiasta kiinni, kertoo Maailman psykiatriliiton hallituksen jäsen Henrik Wahlberg. Perimän vaikutusta psykopatiaan on tutkittu.

– Perimä saattaa olla tekijä muiden joukossa, tästä ei ole varmaa tietoa, sanoo Wahlberg.

Kun ihmisestä kerran on tullut psykopaatti, on hyvin todennäköistä, että hän myös pysyy sellaisena. Psykopaatin ajattelutapa on aivan erilainen kuin muiden ihmisten.

– Hän poikkeaa yhteiskunnasta ja yhteiskunnan moraalista.

Luonnehäiriö ei ole mielisairaus

Psykopaatti on luonnehäiriöinen, mutta ei mielisairas. Psykopaatti pystyy monimutkaiseen johdonmukaiseen toimintaan, jota hän voi jatkaa vuosikausia kuten on tilanne Norjan veriteot tunnustaneen Anders Behring Breivikin kohdalla.

– Mielisairas ei pysty pitämään johdonmukaisesti kiinni ajatuksestaan ja toimimaan sen mukaan. Mielisairaan suunnitelmat ja toiminta ovat sekavia.

Suurelle yleisölle olisi helpotus, jos pahantekijä olisi mielisairas. Silloin löytyisi ymmärrettävä selitys teoille: sairaus.

– Valitettavasti pahuutta on ihmisten joukossa ilman että kyse on sairaudesta, sanoo Wahlberg.

Psykopaatin tuntomerkkejä

Psykopaatin tuntomerkkeihin kuuluu empatian puute. Hän ei pysty samaistumaan toisiin ihmisiin, eikä ymmärtämään heidän kärsimystään jossakin tilanteessa.

– Eikä psykopaatilla ole omaatuntoa. Mutta hän on pinnallisesti katsoen mukavasti toimiva ihminen, piirtää Wahlberg kuvaa psykopaatista.

Psykopaatti on impulsiivinen, hänellä on luultavasti vaikeuksia koulussa ja urakehityksessään. Psykopaatti on häikäilemätön.

Lapsuudella on oma merkityksensä psykopatian synnyssä, mutta ei olisi oikein väittää sitäkään, että vaikea lapsuus altistaisi psykopaatiksi kehittymiselle.

-Psykopaatit usein toistavat toiminnassaan lapsuutensa tapahtumia, jopa voisi sanoa, että kostavat niitä, kertoo psykiatri Henrik Wahlberg.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.