Kerrostaloasunto paloi Helsingissä

Kerrostalopalo Helsingin kantakaupungissa Punavuoren kaupunginosassa on saatu hallintaan.

Palo sai alkunsa seitsemännen kerroksen asunnosta, joka tuhoutui palossa täysin. Päivystävän palomestarin Jari Korkiamäen mukaan palon syttymissyytä ei vielä tiedetä.

Korkiamäen mukaan asukas oli herännyt huomattuaan asunnossaan paksua savua. Seitsemännen kerroksen asunnosta palo levisi avonaisen ikkunan kautta ullakon ontelotilaan. Palo ei kuitenkaan ehtinyt levitä ullakon asuntoihin.

Palomestarin mukaan sammutustyöt jatkuvat noin kello kymmeneen saakka. Palomiehet ovat repineet talon kattoa auki noin 40 neliömetrin alueelta päästäkseen käsiksi palopesäkkeisiin.

Talon asukkaat ovat jo päässeet asuntoihinsa hakemaan tavaroitaan. Kukaan ei loukkaantunut palossa.

Asukkaat evakuoitiin kadulle

Pelastuslaitos evakuoi talon asukkaat välittömästi saavuttuaan palopaikalle kello kuuden jälkeen. Evakuointi oli välttämätöntä, sillä poliisin mukaan savu leviää välikatosta nopeasti rappukäytävään.

Talon asukkaat ohjattiin odottamaan tarkempia tietoja Pursimiehenkadulle.

Talossa asuva Jaana Kokkonen heräsi kovaan paukutukseen oveltaan.

- Nukuin, kun koputettiin ja ovella oli palomiehiä ja jouduin lähtemään asunnostani.

Kokkonen ei ollut itse havainnut paloa. Evakuointi tuntui kuitenkin pelottavalta.

- Olihan se pelottava kokemus, kun rappu oli täynnä palomiehiä.

Kokkonen ei vielä kello 6.30 tiennyt, milloin hän pääsee palaamaan asuntoonsa. Kokkonen arvelikin, että päivän ohjelma menisi ainakin osin uusiksi.

TULI LEVISI AVOIMESTA IKKUNASTA YLÖSPÄIN

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.