Kerrostaloasunto paloi räjähdysmäisessä tulipalossa Hämeenlinnassa

Kerrostaloasunto paloi myöhään eilen illalla räjähdyksenomaisessa tulipalossa Hämeenlinnassa Lammilla.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Kari Ursinin mukaan tulipalon syttymissyy on yhä epäselvä. Palo syttyi kolmikerroksisen kerrostalon toisen kerroksen päätyasunnossa.

– Asukas oli tietojeni mukaan katsomassa itse televisiota, kun tulipalo oli alkanut. Asukas oli pelastautunut asunnosta parvekkeen kautta. Hän pudottautui parvekkeelta alas ja on tällä hetkellä jatkohoidossa savun, mutta myös putoamisvammojen vuoksi, Ursin kertoo.

Tulipalo saatiin nopeasti sammutettua. Kerrostalon neljä yläpuolista asuntoa jouduttiin tulipalon takia evukoimaan. 

– Aineksia olisi ollut vakavampaankin onnettomuuteen. Rappukäytävä oli täynnä savua yksiköiden tullessa paikalle. Onneksi kukaan asukkaista ei lähtenyt rappukäytävään, Ursin toteaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.