Kerrostalossa räjähti Helsingin Pitäjänmäessä - yksi loukkaantui

Helsingissä Pitäjänmäen kaupunginosassa on tapahtunut räjähdys kerrostalossa. Toisen kerroksen asunnossa Kokkokalliontiellä räjähti illalla ennen kello yhtätoista. Liekit löivät ulos kohti neljättä kerrosta, mutta palo ei päässyt leviämään.

Päivystävän palomestarin mukaan asunnosta, jossa räjähdys tapahtui, on löytynyt yksi loukkaantunut. Pelastuslaitos ei vielä pysty varmistamaan, onko asunnossa muita loukkaantuneita tai kuolonuhreja.

Palolaitokselle soittaneet vastapäisen talon asukkaat olivat kuulleet räjähdyksen ja nähneet voimakkaita liekkejä.

Talon asukkaita ei ole toistaiseksi evakuoitu. Pelastuslaitos tuulettaa ja raivaa huoneistoa päästäkseen etsimään mahdollisia uhreja.

(MTV3 - STT)

Jutusta on korjattu asunnon kerrosnumero. STT kertoi aiemmin erheellisesti, että kerros olisi ollut kolmas.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.