Kertakäyttövaipat poistumassa äitiyspakkauksesta

Kertakäyttöiset vaipat ovat jäämässä ympäristösyistä pois äitiyspakkauksesta. Kela suunnittelee laittavansa pakkaukseen kevättalvesta lähtien ainoastaan kestovaippoja, kertoo sanomalehti Kaleva.

- Äitiysavustusraadissa tulimme siihen tulokseen, että on perheen oma valinta, millaisia vaippoja lapsi käyttää. Emme kuitenkaan halua kannustaa kertakäyttövaippojen käyttämiseen niin, että niitä jaettaisiin pakkauksessa, sanoo raadin puheenjohtaja Elise Kivimäki.

Kela ei ole vielä tehnyt virallista päätöstä vaipoista, sillä tarjouskilpailun valitusaika jatkuu yhä. Pakkauksen sisältö on tarkoitus lyödä lukkoon vuodenvaihteessa. Nykyisin mukana on sekä kertakäyttö- että kestovaippoja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.