"Kesä alkaa tänä vuonna vasta juhannuksena"

Aurinkoinen päivä on saanut ihmisiä neljän seinän sisältä ulos nauttimaan keväisestä säästä. Helsingissä tehdyn pikaisen katukyselykierroksen mukaan ihmiset uskovat lumien sulavan tänä vuonna vasta hyvin myöhään keväällä. Kaikkein pessimistisimpien arvioiden mukaan lumet sulavat tänä vuonna vasta juhannukseksi.

Runsaslumisesta ja pitkästä talvesta on kuitenkin nautittu eteläisintä Suomea myöten täysin siemauksin. Osa jopa toivoo, että talvi voisi jatkua vaikka hieman pidempäänkin, jos sää jatkuisi aurinkoisena.

Kuuntele ulkoilijoiden kommentteja kevätpäivästä

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.