Kesäkuun loppupuoli monin paikoin kolein ainakin 50 vuoteen

Kesäkuu alkoi helteisenä, mutta kuukauden loppupuoli oli poikkeuksellisen kolea. Syynä koleuteen oli kylmä, koillinen ilmavirtaus.

Ilmatieteen laitoksen mukaan koko kesäkuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata tavanomaista alempi, mutta ei kuitenkaan harvinaisen kolea. Sen sijaan kuukauden loppupuoli oli koko maassa poikkeuksellisen kolea eli toistuu vain muutaman kerran sadassa vuodessa.

Kesäkuu alkoi lämpimänä koko maassa. Hellettä mitattiin 4.-7. päivän aikana lähes koko maassa. Ylin lämpötila oli 6. kesäkuuta Liperissä mitattu 30,5 astetta. 

Koko maan kesäkuun hellepäivien määrä jäi kuitenkin puoleen tavanomaisesta kahdeksasta päivästä, kun sää viileni kuukauden toisella viikolla. Kuukauden 15.–30. päivän keskilämpötila oli monella asemalla vuodesta 1961 alkavan mittaushistorian kolein. Vain paikoin kesäkuun loppupuoli vuonna 1982 ja Lapissa vuonna 1977 on ollut nyt koettua viileämpi.

Kuukauden kolein päivä oli 17. kesäkuuta, jolloin päivän ylimmät lämpötilat jäivät koko maassa alle 13 asteen ja maan itäosassa vain 5-10 asteeseen. Koleassa pohjoisvirtauksessa lumisateita tuli etelärannikolla asti. Kuukauden alin lämpötila oli Enontekiöllä Saana-tunturilla samana päivänä mitattu -6,2 astetta. 

Kolean kesäkuun lopun aiheuttivat Suomen itäpuolelle juuttunut matalapaine ja Pohjois-Atlantilla ollut korkeapaine.

– Kaikista koleimmat kesäsäät koetaan yleensä juuri tällaisessa tilanteessa, missä matalapaine jää Suomen itäpuolelle ja Pohjois-Atlantilla on korkeapaine. Ilmavirtaus kävi tämän takia kuun loppupuolen koillisesta tuoden Suomeen kylmää ja pilvistä säätä, toteaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Kesäkuun keskilämpötila vaihteli maan eteläosan noin 14 asteesta Pohjois-Lapin vajaaseen 8 asteeseen. Keskilämpötila jäi suuressa osassa maata 1-2 astetta pitkän ajan keskiarvojen alapuolelle, Pohjois-Lapissa keskilämpötila oli tavanomainen. 

Suomen ympäristökeskuksen mukaan järvivedet pysyivät kesäkuun loppupuolella hyvin kylminä ja monella mittauspaikalla rikottiin 2000-luvun kylmyysennätyksiä.

Sateissa suurta paikallista vaihtelua

Kesäkuun sademäärä vaihteli maan keskiosan ja Etelä-Lapin vain muutamasta kymmenestä millimetristä maan eteläosan ja Luoteis-Lapin yli 80 millimetriin. Sateisimmilla alueilla sademäärät olivat lähes puolitoistakertaisia pitkän ajan keskiarvoihin verrattuina. Kuukauden suurin sademäärä mitattiin Enontekiön Karesuvannossa, missä satoi 111 millimetriä. Länsirannikolla ja idässä sademäärä jäi alle puoleen pitkän ajan keskiarvosta.

Kesäkuussa salamoita paikannettiin yhteensä 15 000, mikä on hieman alle puolet kuukauden keskimääräisestä, joka on 35 000. Eniten salamoi 6. kesäkuuta, jolloin paikannettiin noin 6 600 maasalamaa lähinnä maan keskiosassa sekä Lapissa. Viileä säätyyppi ei suosinut rajuja ukkosia, mutta kuukauden aikana heikompia ukkosia esiintyi lähes koko maassa.

Etelässä harvinaisen pilvistä

Auringonpaistetuntien määrä jäi kesäkuussa koko maassa tavanomaista pienemmäksi. Etelässä paistetuntien määrä jäi alle 200 tuntiin ja sää oli siis harvinaisen pilvinen eli näin vähän auringonpaistetta nähdään harvemmin kuin kerran kymmenessä vuodessa.

Sään ennustetaan lämpenevän tämän viikon lopussa.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.