Kesäkuussa Pendolino-yhteydet Jyväskylään, Kuopioon ja Ouluun

VR uusii aikataulunsa 2. kesäkuuta. Muutos on perinteisiä kesäaikataulurukkauksia laajempi, sillä ensi kuussa rautateillä siirrytään keskieurooppalaiseen, tasaminuuttiseen aikatauluun.

VR lupaa myös reiluhkoja lyhennyksiä matkustusaikoihin ja uusia yhteyksiä eri puolille maata. Pendolino-junat aloittavat kulkunsa Helsingistä Tampereen kautta Ouluun ja Jyväskylän kautta Kuopioon.

-Tasaminuuttisissa aikatauluissa on kyse siitä, että tietyn junatyypin lähtöajat asemilla ovat yleensä samanlaisia. Esimerkiksi InterCity-junat lähtevät Helsingistä Tampereelle aina neljä minuuttia yli tasatunnin ja saapuvat Tampereelle kahdeksan minuuttia vaille tasan. Järjestelmän mukaan myös Pendolinoilla sekä pika- ja taajamajunilla on omat tasaminuuttiaikataulunsa, VR:ltä kerrotaan.

Ratatöiden vähentyessä, uusitulla kalustolla ja 16 uudella junavuorolla moni asemanväli ajetaan entistä nopsempaan. Eniten vuoroja on lisätty vilkkaimmalle Helsinki-Tampere-reitille, jossa vuoroja tulee kymmenen lisää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.