Kesätyöpaikkoja vielä jaossa

Myöhäiselläkin kesätyön metsästäjällä on vielä mahdollisuus työllistyä alkavaksi kesäksi.

Tuhannet ovat työllistyneet tänäkin kesänä mm. erilaisiin toimistotehtäviin.

Kesätöiden tarjonta on ollut valtakunnallisesti keskimäärin hieman heikompaa kuin viime kesänä ja valtaosa paikoista on luonnollisesti jo täytetty.

Suurin osa jäljellä olevista kesätyöpaikoista on marjojenpoimintaa ja puutarhatöitä. Kesätyöpaikkoja on vielä jäljellä myös ulkomailla, lähinnä palvelutehtävissä.

Tänä keväänä töitä on ollut erityisen hyvin tarjolla sairaanhoitajaopiskelijoille. Sen sijaan alkuvuoden tietojen mukaan muun muassa it-alalla kesätyöllistyminen on ollut vaivalloista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.