Keskisuomalainen: Kohualoitetta kadutaan perussuomalaisten leirissä

Osa perussuomalaisista katuu kansanedustaja Pentti Kettusen (ps.) kohualoitteen allekirjoittamista, kertoo Keskisuomalainen.

Ainakin viisi perussuomalaista kansanedustajaa on vetäytynyt aloitteesta, jossa ehdotetaan avioliitossa synnyttäneiden naisten eläkeiän laskemista. 

Lakialoitteella oli yhteensä 16 perussuomalaista allekirjoittajaa. Lehden mukaan nimensä ovat vetäneet pois Anssi Joutsenlahti, Kimmo Kivelä,Jari Lindström, Martti Mölsä ja Kaj Turunen

Ilta-Sanomille ryhmänjohtaja Lindström harmitteli aloitteen allekirjoittamista jo eilen illalla. Hän sanoi lehdelle pyytäneensä eduskunnan keskuskanslialta nimensä poistamista listalta.  

Kettunen pysyy lakialoitteensa takana

Kansanedustaja Kettunen ei aio perua lakialoitettaan. 

Kettunen sanoo, että hän ei halua luopua suomalaisista perusarvoista. Hän osasi odottaa palautetta, jota nyt on tullut puolesta ja vastaan 

Kettusen ja muutamien muiden perussuomalaisten aloitteessa ehdotetaan, että avioliitossa lapsia synnyttäneen naisen eläkeikä olisi muita alhaisempi. Näin tuettaisiin muun muassa avioliittoinstituutiota.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.