Keskisuomalainen: Sähköromua kierrätetty innokkaasti

Vuoden sisällä sähkö- ja elektroniikkaromua on palautettu kuusi kiloa asukasta kohti. Kierrätysinto on yllättänyt keräyspisteet.

Maksuton sähkö- ja elektroniikkaromun palautus on osoittautunut menestykseksi. Viime elokuussa käyttöön tullut järjestelmä on saanut kuluttajat tuomaan keräyspisteisiin odotettua enemmän romua, Keskisuomalainen kirjoittaa.

Sähkö- ja elektroniikkaromua on kertynyt vuodessa jo yli 30 000 tonnia eli runsaat kuusi kiloa asukasta kohti. EU-direktiivin velvoite on neljä kiloa per asukas. Kerätty määrä täyttäisi 3000 täysperävaunurekallista.

Serty ry:n mukaan kerätyistä laitteista noin kolmannes on ollut televisioita ja monitoreja, kolmannes pesukoneita ja liesiä ja kolmannes kylmälaitteita.

Vielä vuosi sitten monelta paikkakunnalta puuttui ser-keräyspiste, mutta tilanne on nyt parantunut. Kun mukaan lasketaan niin sanotut mobiilipisteet eli paikat joissa keräysauto käy säännöllisesti, keräyspisteitä on jo yli 500.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.