Keskisuurissa kaupungeissa eniten henkirikoksia

Väkilukuun suhteutettuna eniten henkirikoksia on viime vuosina tehty Imatralla. Kärkeen sijoittuvat myös Lahti, Kerava, Joensuu ja Pori.

Keskikokoisissa maakuntakaupungeissa tehdään enemmän henkirikoksia kuin Suomen suurimmissa kaupungeissa. Tiedot ilmenevät Helsingin Sanomien teettämästä selvityksestä.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen mukaan eniten henkirikoksia suhteessa väkilukuun on vuosina 2000-2006 tehty Imatralla. Viiden kärjessä ovat myös Lahti, Kerava, Joensuu ja Pori.

Samaan aikaan Suomen kolmessa suurimmassa kaupungissa Helsingissä, Espoossa ja Tampereella on tapahtunut keskimääräistä vähemmän henkirikoksia. Jos sekä Imatra että Helsinki olisivat molemmat 100 000 asukkaan kaupunkeja, tapahtuisi Imatralla keskimäärin 5,72 henkirikosta vuodessa ja Helsingissä 2,55.

Jokelan kouluammuskelu tapahtui viime vuonna, eikä se siksi näy selvityksessä. Mikäli se olisi ollut luvuissa mukana, olisi Tuusula noussut heti Imatran perään listan kakkoseksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.