Keskitetty sopimus syntyi - ilmailuala jättäytyi pois

Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat allekirjoittaneet keskitetyn tulosopimuksen eli työllisyys- ja kasvusopimuksen.

Sopimuksessa palkankorotukset on sovittu kahdelle vuodelle. Ensimmäinen korotus on 20 euroa, minkä jälkeen seuraava, 0,4 prosentin korotus tehdään siitä vuoden päästä. Uudet työehtosopimukset tulevat voimaan nykyisten sopimusten päätyttyä.

Viime hetkellä jännitystä aiheutti se, saako ilmailuala neuvoteltua keskitetyn sopimuksen mukaisen työehtosopimuksen. Ala jättäytyi lopulta pois sopimuksesta ja neuvottelee työehdoistaan nyt liittokohtaisesti.

Sopimus kattaa 93 prosenttia palkansaajista

Keskitetty sopimus kattaa 93 prosenttia palkansaajista. Sopimuksessa on mukana 1,77 miljoonaa palkansaajaa yleissitovuuden kautta.

Muun muassa lentäjien ja matkustamohenkilökunnan työehdoista neuvoteltiin valtakunnansovittelijan toimistolla tänään useita tunteja.

Lentoemäntien ja stuerttien yhdistyksen mukaan työnantajan vaatimukset olisivat tarkoittaneet 20 prosentin palkanalennuksia.

Työmarkkinakeskusjärjestöistä SAK vaati pitkin matkaa ilmailualan mukanaoloa, mutta oli lopulta valmis hyväksymään sopimuksen ilman sitäkin.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly arvioi, että Finnairin yrityskohtaisten rakenneratkaisuiden sisällyttäminen neuvotteluihin johti siihen, että ilmailuala jäi keskeisiltä osilta ulos keskitetystä sopimuksesta.

Lyly ei usko, että neuvotteluista jää mitään hampaankoloon.

–Toivon että kaikki puolustavat tätä ratkaisua, Lyly sanoi illalla työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteisessä tiedotustilaisuudessa.

Ilmailualan lisäksi keskitetyn sopimuksen ulkopuolelle jäivät muun muassa vartiointiala, elintarvikeala, metsäteollisuuden ylemmät toimihenkilöt, Rakennusliitto sekä postiyritys Itella.

Katainen: Sopimus parantaa Suomen kilpailukykyä

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan keskitetyn työmarkkinaratkaisun syntyminen vaikuttaa erittäin positiivisesti Suomen kilpailukykyyn.

– Se ei yksin ratkaise ongelmia, mutta on yksi merkittävä askel eteenpäin, Katainen sanoo.

Hänestä sopimus auttaa kuromaan umpeen viime vuosina syntynyttä juopaa kilpailijamaihin.

– Ja toisaalta palkkaratkaisulla on suora vaikutus työpaikkojen määrään.

Kataisen mukaan sopimus lisää omalta osaltaan luottamusta työnantajien ja työntekijöiden välillä ja tuo luottamuksen ilmapiiriä yhteiskuntaan.

Hän toivoo, että sopimus luo hyvää pohjaa myös työmarkkinajärjestöjen eläkeneuvotteluille. Eläkeratkaisu pitäisi saada valmiiksi ensi syksyyn mennessä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.