Keskuskauppakamari huolissaan valtion velan kasvattamisesta

Keskuskauppakamari on huolissaan valtion menojen kasvattamisesta velan turvin.

Keskuskauppakamari huomauttaa tiistaisessa kannanotossaan, että ensi vuoden talousarviosta uhkaa tulla voimakkaasti alijäämäinen eikä jatko näytä sen paremmalta.

- Tämä ei ole vastuullista talouspolitiikkaa, kun otetaan huomioon työvoiman vähentyminen sekä väestön ikääntymisen aiheuttamat kasvavat kustannukset. Julkisen sektorin mitoitus on saatava vastaamaan kansantalouden kantokykyä ja kustannuspaineita on purettava palvelutuotantoa tehostamalla.

Keskuskauppakamarin mielestä tuloveroasteikkoa tulee alentaa ensi vuodelle vähintään prosenttiyksikkö kaikilla tulotasoilla.

Hallituksen tulisi budjetin käsittelyn yhteydessä myös päättää, kuinka luvattu sukupolvenvaihdosten verohuojennus toteutetaan. Päätöksenteolla on kiire, koska sukupolvenvaihdoksia ei tehdä uudistuksia odotettaessa.

Keskuskauppakamari perää hallitukselta myös selkoa siitä, miten yritys- ja pääomaverotusta uudistetaan vuodesta 2005 lähtien ja selkeää vakuutusta siitä, ettei pk-yritysten osinkojen verotusta kiristetä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.