Keskusta järjestää nettiäänestyksen ehdokkaistaan

Keskusta järjestää kunnallisvaaliehdokkaistaan esivaalin internetissä, kirjoittaa sanomalehti Kaleva. Tarkoituksena on, että siihen saavat osallistua myös puolueen ulkopuoliset henkilöt.

Nettiäänestyksen avulla yritetään lisätä kansalaisten vaali-intoa ja aktivoida puolueen omaa väkeä loppukiriin lokakuun vaaleissa.

Keskusta on puolueista ensimmäinen, joka ottaa käyttöön nettiäänestyksen. Ehdokaslistoille pääsyyn nettiäänestyksen tuloksella ei ole kuitenkaan vaikutusta.

Puoluesihteeri Jarmo Korhosen mukaan puolueen säännötkin kieltävät vielä sitovan jäsenvaalin. Hän lupaa yksityiskohtaista tietoa nettiäänestyksestä ensi kuun alkupuolella.

Keskustalle tulee kiire saada Korhosen tavoitteeksi asettama 11 000 ehdokasta täyteen. Ehdokkaita on nyt reilu 7000.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.