Keskusta kiinni Kevan valtikassa

Kevan toimitusjohtajan Markku Kauppisen eilinen eroilmoitus aloitti spekulaation uuden toimitusjohtajan nimestä.

Tiettävästi puolueiden mandaattijako tulee säilymään Kevan johdossa samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Näin ollen myös Kevan uusi toimitusjohtaja valitaan keskustasta. Kokoomus ja demarit puolestaan pitävät jatkossakin hallituksen puheenjohtajien paikkoja käsissään.

Keskustan ministeriryhmästä kiinnostusta saattaa olla erityisesti Liisa Hyssälällä ja Mauri Pekkarisella. Ikänsä puolesta yli 60-vuotiaat ministerit olisivat kuitenkin väliaikaisratkaisuja tehtävään. Hyssälä ei vielä tiistaina halunnut kommentoida asiaa.

Myös kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk.) nimeä on vilauteltu Keva-spekulaatioissa, mutta hän kuitenkin sanoi tänään, ettei ole tällä hetkellä kiinnostunut tehtävästä.

Ministeriryhmän lisäksi keskustalaisten keskuudessa on pyöritelty muun muassa kuntaministeri Kiviniemen valtiosihteerin Timo Reinan (kesk.) nimeä.

- En ole vielä ehtinyt miettiä asiaa. Ajattelin nyt ensin lähteä lomalle, Reina sanoo yllättyneenä.

Myös ministerikokemusta hankkinut Hannes Manninen (kesk.) voisi olla keskustalaisten joukosta yksi nimi tehtävään.

Myös Kuntaliiton toimitusjohtajan pesti auki

Kuntaliiton varatoimitusjohtajaa Timo Kietäväistä (kesk) pidetään myös yhtenä vaihtoehtona Kevan uudeksi toimitusjohtajaksi. Kesämökiltä tavoitettu Kietäväinen toteaa, että Kauppisen ero tuli hänelle yllätyksenä.

- Tämä on niin tuore asia, että en ole ehtinyt miettimään Kevan paikkaa puoleen tai toiseen. Katsotaan sitä lomien jälkeen.

Kietäväinen uskoo, että Kevan toimitusjohtajan pestiin on paljon kiinnostusta.

- Se on kova ja haasteellinen paikka. Pitää nyt itsekin miettiä, mitä isona haluaa tehdä.

Myös Kuntaliitossa on tällä hetkellä toimitusjohtajan paikka auki. Kietäväisen halukkuutta on kysytty kyseiseen pestiin, mutta hän on luvannut antaa siihenkin vastauksensa vasta lomien jälkeen. Edellisellä kierroksella Kietäväinen ei hakenut Kuntaliiton toimitusjohtajan paikkaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.