Keskusta tenttaa presidenttiehdokkaita

Ilman omaa ehdokasta presidentinvaalien toisella kierroksella jäänyt keskusta on lähettänyt patterin kysymyksiä presidenttiehdokkaille.

Keskustan puoluejohto haluaa kokoomuksen Sauli Niinistöltä ja vihreiden Pekka Haavistolta vastaukset kysymyksiin, jotka koskevat puolueelle tärkeitä asioita. Ehdokkailta kysytään muun muassa kantaa keskittämispolitiikkaan, kuntauudistukseen, koulutusleikkauksiin ja Puolustusvoimien uudistukseen.

Keskustan puoluejohto ei aio kuitenkaan antaa vaaleissa äänestyssuosituksia suuntaan eikä toiseen. Vastausaikaa kysymyksiin on annettu torstaihin. Vastaukset julkistetaan perjantaina.

SDP:n puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä pitävät yhteiskokouksen Helsingissä torstaina. Paikalle on kutsuttu kuultaviksi myös Haavisto ja Niinistö.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.