TV-Opas

Keskustajohto vaatii kenttäväeltä nöyryyttä

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vaatii kenttäväeltä nöyryyttä hyvistä kannatusluvuista huolimatta. 

- Keskustan todellisen nousun Suomen suunnanmuuttajaksi voi nyt estää vain keskustalaiset itse.

Sipilä kysyi puoluevaltuustopuheessaan koetteliko luottamuksen menettäminen keskustaa tarpeeksi.

Myös puoluesihteeri Timo Laaninen varoittaa puolueväkeä kestämään nousevan kannatuksen ajat.

- Emme saa sortua liialliseen hyvän olon tunteeseen puhumattakaan siitä, että alkaisimme jakaa jo tulevia ministeripaikkoja. Toivon hartaasti, että vuonna 2011 saatu nöyryyden läksy pysyisi muistissamme ainakin niin kauan kuin nyt koolla oleva joukko on vastuussa tästä kansanliikkeestä.

Sipilän mukaan poliittinen muutos voi tehdä myös kipeää.

- Itsensä on laitettava likoon eikä epäonnistumisiakaan saa pelätä.

Suomalaiset odottavat lupausten toteutumista

Keskustan puheenjohtaja uskoo, että suomalaiset ovat kriisitietoisempia kuin poliittiset päättäjät ymmärtävät.

- Suomalaiset odottavat nyt esimerkiksi hallituksen lupausten mukaisesti marraskuun loppuun mennessä konkreettisia päätöksiä kestävyysvajeen paikkaamiseksi.

Eilen keskustan puoluehallitus vaati hallitusta julkistamaan rakennepaketin yksityiskohdat.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman syyttää keskustaa hämmentämisestä ja pitää jyrähtelyä käsittämättömänä.

- Kokeneena hallituspuolueena keskusta tietää kyllä, että virkamiesvalmistelu ei ole yhtä kuin hallituksen esitys. Kyllä hallituksen pitää sentään käsitellä asia ja tehdä esitys ennen sen saattamista keskustan reposteltavaksi.

Backmanin mukaan aiemmin vakavasti otettava kokenut hallituspuolue on vajonnut halpaan populismiin.

Hallitus neuvottelee rakennepaketistaan ensi viikolla. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.