"Keskustan johtajavalinta näyttää selvältä"

MTV:n uutisten politiikan toimituksen päällikön Timo Haapalan mukaan keskustan puoluekokouksen johtajavalinnat näyttävät suhteellisen selviltä.

Viimeisimpien kyselyjen perusteella hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi on selvä suosikki puheenjohtajaksi. Esimerkiksi MTV:n uutisten piiritoimikuntien jäsenille tekemässä kyselyssä Kiviniemi oli ylivoimainen, ja toiseksi suosituin oli elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Heidän perässään tulevat kansanedustaja Timo Kaunisto ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen.

Kaikki eivät kyselyihin kuitenkaan usko.

- Paavo Väyrynen ilmoitti eilen mahtipontisesti, että hänen valintansa (puheenjohtajaksi) on selvä. Hänen mielestään kysymys on vain siitä, että valitaanko hänet ensimmäisellä vai toisella kierroksella, kertoo politiikan toimituksen päällikkö Timo Haapala.

Puheenjohtaja Matti Vanhasen seuraaja valitaan keskustan puoluekokouksessa Lahdessa 12. kesäkuuta.

- Kyllä nämä keskustan konservatiivipiirit varmaan jotain tekevät. Ei tämä aivan niin selvä ole, että Etelä-Suomen city-kepulaiset voivat ihan takki auki rehottaa. Pekkariselle voi tulla enemmänkin kannatusta. Mielenkiintoinen on myös tämä puoluesihteerivaali, että mikä on Jarmo Korhosen ja Timo Laanisen tilanne. Nyt näyttää siltä, että Timo Laaninen voittaa ihan selkeästi, mutta nähdään ainakin se, että miten jakautunut tämä keskustan puoluekokousväki on.

Kulisseissa taistellaan vallasta

Keskustan pää-äänenkannattajan Suomenmaa-lehden ympärillä kuohuu. Pääministeri Matti Vanhanen lähtee Suomenmaata kustantavan Joutsen Median hallituksesta. Vanhanen kirjoittaa blogissaan, että häntä pyydettiin tulemaan hallituksen jäseneksi pääministerikauden jälkeen. Tuoreessa yhtiökokouksessa lähes koko Joutsen Median hallitus oli kuitenkin vaihdettu. Vanhasta hallituksesta jäljelle jäi vain keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro, joka on puoluesihteeri Jarmo Korhosen luotettu mies.

- Puoluesihteeri Jarmo Korhonen junaili sinne omat miehensä. Tämä tuli hirveän monelle yllätyksenä. Muun muassa pääministeri Vanhanen koki, että hänen selkänsä takana pelataan jotain kummallista peliä. Hänhän ilmoitti blogissaan, että hän jättäytyy tämän uuden hallituksen ulkopuolelle ja tuomitsi tällaisen menettelyn. Kyllä tämä Suomenmaan ympärillä käytävä valtataistelu kertoo myös siitä, missä tuskaisessa tilanteessa keskustaporukka on puoluekokoukseensa kokoontumassa. Kyllä siellä kaikenlaisia riidansiemeniä on, arvioi MTV:n uutisten politiikan toimituksen päällikkö Timo Haapala.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.