Keskustan johto napit vastakkain

Keskustelu Kemijärven sellutehtaasta ja valtion omistajapolitiikasta käy nyt niin kiivaana, että keskustan puoluejohto on jo asiassa napit vastakkain. Puoluesihteeri Jarmo Korhonen (kuvassa) haukkuu Vanhasen hallituksen omistajapolitiikan maan rakoon.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen vaatii hallitusta ottamaan itseään niskasta kiinni ja harkitsemaan Kemijärven sellutehtaan kohtalon uudestaan.

- Kyllä Stora Enson kanssa pitäisi neuvotella sellainen tilanne, että yhtiön Kemijärven tehdas voitaisiin pelastaa. Kun Lapin metsänomistajat ja metsähallitus ovat valmiita nostamaan puun raaka-aineen saatavuuden jopa 1,4 miljoonaa kuutiota Lapissa eli koko Kemijärven tehtaan kapasiteetin verran, niin kyllä ne argumentit, joilla Kemijärven tehdasta ollaan sulkemassa, ovat poistuneet, Korhonen sanoo.

Stora Enson mukaan luvut eivät ole realistisia - ei sinne päinkään. Hallituspuolue kokoomuksen puolustusministeri Jyri Häkämiehen mukaan Korhosen esittämät luvut eivät ole ajan tasalla.

- Minusta olisi tärkeää, että tässä keskustelussa käytettäisiin faktoja pohjana, ja olen ymmärtänyt, että näin ei ainakaan puoluesihteeri Korhosen lausunnoissa ole ollut kysymys, Häkämies sanoo.

Pääministeri Matti Vanhanen ei suostunut viikonlopun aikana kommentoimaan aihetta lainkaan. Korhonen vetoaa taistelussaan puolueen päätöksiin.

- On luonnollista muistaa, että tämän oman kantani takana on keskustan puoluevaltuuston päätös, Korhonen sanoo.

Oppositio on Korhosen kanssa samoilla linjoilla. Vasemmistoliitto puuhaa välikysymystä ja SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma haluaa, että hallitus antaisi omistajapolitiikasta selonteon.

- Vähän hämärää on se, käytetäänkö valtion ääntä samalla tavalla silloin, kun puhutaan vaikkapa Stora Ensosta ja Elisasta. Elisassa on selvä kanta, ja toisessa taas on aika hiljaista, Heinäluoma sanoo.

Jo aiemmin SDP:n Erkki Tuomioja ihmetteli, miksi valtio - joka omistaa Elisasta alle prosentin - puolustaa yhtiön hallitusta lujasti, mutta ei käytä omistajaohjausta kolmanneksen omistamassaan Stora Ensossa.

Häkämies ei ymmärrä rinnastusta.

- En ollenkaan, koska Erkki Tuomioja oli vuonna 2000 omistajaohjauksesta vastaava kauppa- ja teollisuusministeri, ja hän hyväksyi silloin nyt tämän päivän tietojen valossa erittäin tappiollisen Yhdysvaltain investoinnin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.