Keskustan puheenjohtajavalintaan ei selkoa Rovaniemellä

Keskustan johtajakuviot eivät selkiytyneet tänään Rovaniemellä alkaneessa puoluevaltuuskunnan kokouksessa. Puheenjohtaja Esko Aho perusteli kenttäväelle hakeutumistaan Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi. Hän ei kuitenkaan paljastanut suunnitelmiaan siltä varalta, etteivät pankin ovet aukene.

Aho korosti kiinnostustaan talouspolitiikkaan ja kansainväliseen talouteen. Hän piti lisäksi tärkeänä mahdollisuutta päättää omasta elämästään.

Suomen Pankissa Aho haluaisi päästä tekemään jotain sellaista, missä voi keskittyä tiettyyn alueeseen ja syventyä siihen kunnolla. Aho uskoi, että hän voisi käyttää tehtävässä hyväkseen yhteiskunnallisessa toiminnassa hankittua kokemusta ja osaamista. Hän muistutti tulleensa mukaan puolueen toimintaan 30 vuotta sitten keskustanuorten piirin puheenjohtajaksi. Siitä lähtien hän on ollut erilaisissa puheenjohtajan tehtävissä 26 vuotta.

Aho sanoi päätöksensä kypsyneen hyvin vakaan harkinnan jälkeen.

-Koetin niin rehellisesti kuin osasin arvioida omat toimintaedellytykseni.

Ratkaisuun vaikuttivat myös puolueen sisäinen elämä, sen ulkopuolella vaikuttavat voimat ja Ahon oma elämäntilanne. Hän painotti, että kaikki sen jälkeen tapahtunut on edelleen vahvistanut käsitystä siitä, että päätös ilmoittautua ehdokkaaksi Suomen Pankkiin oli oikea.

Jäähyväispuhe välimaastossa


Jos nimitys olisi varmistunut ennen viikonvaihteen puoluevaltuuskunnan kokousta, keskustan johtoa koskevat järjestelyt olisi vahvistettu kokouksen yhteydessä. Silloin Ahon pitämä poliittinen katsaus olisi ollut selkeästi myös jäähyväispuhe. Aho tosin toivoi, että näin todella oli. Hän kuvaili jälkeenpäin tilannettaan hankalaksi.

-En ole oikein kunnolla puoluejohtaja, mutta en pankinjohtajakaan.

Aho peräsi malttia, kun presidentin ratkaisua odotetaan.

-Meidän kannaltamme on korrektia, että emme omilla päätöksillämme millään tavoin ennakoi tai pyri vaikuttaman valintoihin, hän painotti.

Keskustan puheenjohtajan mielenrauha ei ole järkkynyt käydystä keskustelusta, vaikka se on hänen mielestään ylittänyt moninkertaisesti kaikki järkevät mittasuhteet.

-Tällainen välivaihekin on tietysti sinänsä vähän erikoinen. Bolshevistisella rauhallisuudella aion suhtautua loppuun saakka tähän kysymykseen.

Pekkarinen yhä Ahon takana

Ahon hyväksi omasta ehdokkuudestaan keskuspankkiin luopunut keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen pysyy yhä lojaalina Aholle. Hän aikoo lausua omat käsityksensä puolueen johtamisesta vasta sen jälkeen, kun Ahon lähtö tai jääminen puheenjohtajan paikalle on tullut selväksi.

Pekkarinen kertoi valottavansa siinä yhteydessä myös omia suunnitelmiaan. Pekkariselle on tullut pyyntöjä asettua puheenjohtajaehdokkaaksi ensi kesän puoluekokouksessa. Niin kauan kuin Aho on puolueen johdossa, Pekkarinen ei kuitenkaan halua spekuloida asialla.

Keskustan kentällä pidetään tällä hetkellä varapuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäkeä varteenotettavimpana ehdokkaana Ahon seuraajaksi. Hänestä tulee tarvittaessa myös toistamiseen Ahon sijainen.

Jäätteenmäki ei halunnut asettaa mitään aikataulua sille, missä ajassa hänen harkintansa lähteä puheenjohtajakilpaan kypsyy.

Varapuheenjohtaja Matti Vanhanen tutkailee kentän ilmapiiriä ja kabinettipäällikkö Olli Rehn pohtii omia siirtojaan. Myös kansanedustaja Hannu Takkula on mainittu mahdollisena ehdokkaana.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.