Keskustan tukijoiden luottamus hallitukseen kasvoi

Keskustalaisten luottamus hallitukseen on lisääntynyt, kertoo tuore tutkimus. Tyytymättömimpiä nykyhallitukseen ovat vasemmistoliiton tukijat.

Moni ulkopuolinen SDP:tä myöten ehti ihmetellä Keskustan puolueväen paniikkikohtauksia presidentinvaalien tappion jälkeen. Viikonvaihteessa pääministeri Matti Vanhanen luennoi omilleen, että hallituksessa puolue on ainakin pärjännyt.

Keskustan äänestäjistä valtaosa eli 80 prosenttia on sitä mieltä, että Vanhasen hallitus on onnistunut tehtävissään tähän menessä hyvin tai melko hyvin.

Tiedot käyvät ilmi suurten puolueiden sisäiseen käyttöönsä tilaamasta imagomittauksesta, joka tehdään kaksi kertaa vuodessa. MTV:n uutisten haltuunsa saamien papereiden mukaan Keskustan kannattajien luottamus on itse asiassa nyt korkeammalle kuin viime vuoden lokakuussa.

Myös SDP:n tukijoista enemmistö eli 64 prosenttia on hallitukseen tyytyväinen.

Koko väestön mielipiteet eivät ole yhtä mairittelevia. Yhteensä 41 prosenttia äänestäjistä antaa Vanhasen hallitukselle hyvän arvosanan. Lähes yhtä paljon eli 39 prosenttia katsoo, että hallitus on hoitanut tonttiaan melko huonosti tai huonosti.

Joka tapauksessa nykyinen hallitus saa edelleen paremman arvosanan kuin Lipposen kakkoshallitus sai koko vaalikauden aikana.

Vasemmistoliiton kannattajista 54 prosenttia antaa nykyhallitukselle huonot arviot. Myös perussuomalaiset eivät löydä juuri kehuttavaa hallituksen touhuista.

Puolueiden imagotutkimus tehtiin huhtikuussa. Haastateltuja oli lähes 1500.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.