Kestävä kehitys rantautuu tekstiilialalle

Kestävän kehityksen periaatteet ovat rantautumassa muoti- ja vaatemaailmaan - ainakin Pohjoismaissa.

Helsinki Design Weekin johtajan Kari Korkmanin mukaan ympäristötietoisuus ja halu kestävien valintojen tekemiseen on yleistynyt niin kuluttajien kuin yritystenkin keskuudessa.

- Tämän päivän yleinen mielipide ja muotimaailma jatkuvasti tiivistyvine sesonginvaihteluineen ovat törmäyskurssilla. Muotimaailma on ollut aina herkkä reagoimaan, ja joskus voidaan olla kriittisiä sen suhteen, että ollaan niin herkkiä muutoksille, Korkmanin pohtii.

- Toivon, että ympäristötietoisuus ei ole muoti-ilmiö. Ympäristön muutokset eivät ole hetkellisiä ilmiöitä, vaan asioita, joiden kanssa meidän täytyy tottua ja oppia elämään.

Nanso Groupin toimitusjohtaja Pertti Lahervuori yhtyy Korkmanin ajatukseen.

- Kaikki yritykset, jotka tiedän, ovat erittäin voimakkaasti kiinnittäneet tähän asiaan huomiota kaikkialla maailmassa. Suomalaiset ovat aika pitkällä siinä, mitä tässä pystytään tekemään, Lahervuori kertoo havainnoistaan.

Kuluttajan valinnoilla on merkitystä

Korkmanin mukaan paras tapa vaikuttaa on kulutusvalintojen kautta.

Lahervuori arvioi, että valistuneet kuluttajat ovat jo löytäneet eettiset tuotteet, mutta suuret massat eivät vielä ole.

- Ihmisillä on aika paljon tietoa tänä päivänä. He haluavat vaikuttaa ja tehdä hyvää, kun kokevat, että se on riittävän helppoa. Ihmisillä on kovien arvojen ja rahan mahdin lisäksi halu vaikuttaa asioihin itse ja osallistua, miettii Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Tuulia Syvänen.

Korkman on mukana luomassa pohjoismaista yhteistyötä, jonka pyrkimyksenä on vaikuttaa muotiteollisuuteen ja luoda yhteisiä pelisääntöjä.

- Yritysten tietoisuus on kasvanut, mutta kyllä töitäkin on varmasti paljon. Aika monta kertaa reaktio on se, että tämä meidän toimintamme on niin pientä ja näin ne kaikki muutkin tekevät. Jos nyt ratkaisevasti rupeamme muutamaan toimintatapojamme, se tarkoittaa korkeampia hintoja, emmekä enää ole kilpailukykyisiä.

Reilun kaupan puuvilla kiinnostaa

Suomessa reilun kaupan tuotteiden käyttö tekstiilialalla on Syväsen mukaan nopeasti kasvava alue.

Reilun kaupan periaatteilla tuotetaan puuvillaa, jota muun muassa Nanso ja Finlayson käyttävät tuotteissaan. Myös uusia aluevaltauksia on luvassa, mutta niistä Syvänen ei ole vielä valmis kertomaan.

- Suomalaiset yritykset ovat erittäin kiinnostuneita eettisistä näkökannoista. Yhä enemmän yrityksiä on aktiivisesti mukana reilun kaupan toiminnassa, se on selvä kiihtyvä trendi, Syvänen selventää.

Reilun kaupan tuotteiden ostamisessa suomalaiset ovat maailmanlaajuisesti tilastojen kärkipäässä.

- Kyllä se heijastuu, että kuluttajat ovat kiinnostuneita. Pohjoismaat ovat todella aktiivista aluetta, Syvänen kertoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.